Tänne osiolle tosiaan kirjoitan muistojani tai muistelmiani isosena olemisesta. Tavoitteennani olisi luoda monipuolista kuvaa isosena olemisesta, joka tarkoittaa sitä, että toisin esille hyviä ja huonoja tapahtumia. tietysti tahtoisin ajatella, että on enemmän hyviä kuin huonoja muistoja, mutta juuri nyt (3.6.2023) muistan enemmän huonoja kuin hyviä. Isosena oleminen on kokonaisuutena erittäin mieluisa kokemus, jota suosittelen melkein kenelle tahansa.
Itselläni on lähes uskomattoman huono nimimuisti. En ole eläissäni muistanut kaikkien luokkalaisteni nimiä, unohtelen läheisten tuttujen nimiä ja sen sellaista. Tämä tietysti on ollut välillä hiukan noloa, kun esimerkiksi unohdin ihastuksen kohteeni nimen tai se oli siis korvaantunut toisella. Tästä seurasi sitten se, että erään kerran kun aloin puhumaan tälle käytin aivan väärää nimeä. En sitten tiedä johtuiko se siitä, mutta välillemme ei muodostunut koskaan minkäänlaista suhdetta. Huono nimimuistini ilmenee parhaiten tehtävissä tai tilanteissa, joissa nimiä pitäisi aktiivisesti käyttää. Rippileirit ovat yksiä tällaisia tilanteita. Omaa ryhmää valvoessa tulee monesti hetkiä, jolloin pitäisi kutsua tiettyä jäsentä paikalle. Itselleni sitten monesti iskee esiin ongelma, etten millään muista ryhmäläisteni nimiä. Tästä ongelmastani muodotui ja osittain muodostin vitsin, joka on mielestäni paras tapa ratkaista ongelmia. Jos joskus ilmenee jokin asia, mistä voitaisiin alkaa pilkata niin se kannattaa muuttaa humoristiseksi asiaksi. Tästä esimerkkinä huono nimimuisti. Kun itse nauran sille, niin se ei ole naurettava virhe, vaan hauska piirre.
Tätä huonoa nimimuistiani on toisaalta epäilty monesti pelkäksi vitsiksi, vaikka se on todellinen ongelma. Nyt tässä välissä voisin tosin mainita, että kyse ei ole pelkästä nimien muistamisesta vaan monesti myös ihmisten unohtamisesta. Tästä esimerkiksi voisin antaa sen, etten muista muita isosia muutamien viikkojen jälkeen leiristä. Oltuamme päälle viikon rippileirillä ja tutustuttuamme hyvin muutamien isosten kanssa erkanimme sitten. Muutamat heistä sitten tulivat lasten leirille kanssani isosiksi, mutten tuntenut heitä enää lainkaan. Siinnä sitten yritin tutustua uusiin isos tuttavuuksiin, jotka vain naureskelivat minulle eivätkä suostuneet esittäytymään. Lopulta sitten hiljalleen aloin tunnistamaan heitä jälleen ja parin päivän leirin lopuksi vain yhtä isosta en muistanut nähneeni aikaisemmin.
Aikoinaan kun päätin ryhtyä isoseksi lähdin siitä periaatteesta, etten tahtonut olla tylsä isonen. Omalla riparillani (eli se, jolla olin riparilainen) oli isosissa pari sellaista hiljaista isosta. He tekivät kaiken kyllä hyvin, mutta heihin ei saanut hyvää yhteyttä ja olivat jokseenkin sisäänpäin sulkeutuneita. Minä en tulisi olemaan sellainen. Ensimmäiselle riparille mennessäni sitten tavoittelin tämän periaatteen noudattamista mahdollisimman hyvin. Ehdotin mahdollisimman paljon, puhuin kaikille, pelailin riparilaisten kanssa, heitin vitsiä, esiinnyin ja sen sellaista. Näiden asioiden tekeminen oli erittain hauskaa ja kuulemani mukaan monien riparilaisten mielestä hauskimpia asioita leirillä oli jotkin minun tempaukseni. Ongelmaksi itselleni muodostui se, että nukahdan hitaasti. Makoilessani pimeässä huoneessa silmät kiinni, alkaa mieleni käymään jostain kumman syystä läpi "virheitäni" ja niitä pitää sitten muistella. Tämähän on yhä nytkin (3.6.2023) minun riesanani oleva ilmiä, vaikkakin harvemmin nämä asiat liittyvät ripareihin. Jos eletään lukio arkea, niin käyn läpi päivien aikana möläytettyjä tyhmyyksiä tai idioottimaisia ilmeitä. Pidemmän aikaa tässä ennen nukahtamista pyörivässä filmissä ilmenee asiat, jotka liittyvät esimerkiksi minulle tärkeisiin henkilöihin. Parhaanna esimerkkinä kenties ihastukselleni töppäyksämän asia yläasteella, joka on sieltä asti seurannut tähän päivään asti. Ei joka ilta tule esille, mutta aina silloin tällöin. Onnekseni vaihtelua on paljon, koska puhun paljon, joten möläyttelen paljon.
Voisin nyt kenties kertoa muutamasta asiasta, jossa heittäydyin kunnolla. Molemmat näistä esimerkeistä tapahtuivat siis ensimmäisellä riparillani, jolla olin isosena. Meidän seurakunnassa on ripareilla tapana, että isoset käyvät keskeyttämässä oppitunteja jotenkin. Tämä on edeltäneinä vuosina ollut vaikkapa sitä, että isoset konttaavat ympäri luokkaa lakanat päällään ja tuntia pitävä henkilö ei ole huomaavinaankaan. Minä sitten toisen miespuolisen isosen kanssa päätimme tehdä über-ohjelman. Se oli eräänlainen näytelmä, josta näytettiin joka päivä pieni pala. Ensimmäisenä päivänä me aloimme pelaamaan lautapeliä ja toinen suuttui. Toisena päivänä me juoksimme luokan ikkunoiden takan, niin että toinen jahtasi minua. Tällaista sitten oli joka päivä. Eräännä päivänä sitten pohtiessamme jatkoa keksin, että olisi aika ratkaista tämä riita. Valmisteluiksi kävimme avaamassa luokan ikkunoita ja verhoja. Oppitunnin oltua hetken käynnissä menimme näyttelemään upean kohtauksen kivelle, joka näkyi suoraan luokan ikkunasta. Siellä sitten se toinen mies meni seisomaan kiven päälle vihaisena ja minä aloin laulamaan ja soittamaan kitaralla anteeksi pyyntö balladia. En siis osaa soittaa kitaraa tai laulaa. Tämä johti siihen, että rämpytin kitaraa ja heitin päästäni jotain tyyliin "Muistan kuin eilisen, kun me aloitettiin se peli" tai "Kuin keväinen kevät tuuli". Lauloin korostetun epävireisesti, joka lisäsi esityksen viihde arvoa. Sanat eivät sopineet mitenkään yhteen ja lopulta sitten sain anteeksi jne.
Heittäytymisestä oli tietysti hyötyä isosena olemisessa. Leiriläiset pitivät siitä, minulle ei tullut tylsää ja tein sitä mitä isosen kuuluukin tehdä. Minulle jäi tästä ensimmäisestä leiristä jokseenkin hyvä isosmaine, jonka vuoksi minä pääsinkin sitten uudestaan rippileirille isoseksi. Tällä toisella leirillä sitten en heittäytynyt yhtä paljoa, osittain johtuen joka iltaisista hävettävien asioiden läpi käymisestä. Tuo leiri myös esiintyy minulle epäonnistumisenani, sillä siellä tein aika lailla kaiken väärään aikaan. Tilanteet joissa olisi pitänyt olla hauska en ollut ja vakavissa asioissa taas heitin vitsiä. Ehdottomasti olisi pitänyt, nyt jälkikäteen ajateltuna, heittäytyä enemmän.